BUFFY THE VAMPIRE SLAYER, Season 1 (1997)

Buffy Vampyyrintappaja - Kausi 1

Kausi 1, Jaksoja 12, Tuotantovuosi 1997.
Pääosassa: Sarah Michelle Gellar, Nicholas Brendon, Alyson Hannigan, Charisma Carpenter, Anthony Steward Head, David Boreanaz, Julie Benz, Mark Metcalf, Kristine Sutherland.

Olen viimeinkin palannut Buffyn pariin. Kauhistuttavat 17v faniuteni alkamisesta ja kuusi vuotta edellisestä katselukerrastani. Tämä on pisin taukoni sarjan parista ja mikäs sen virkistävämpää. Olen antanut ajan huuhtoa kirkkaimmat muistoni jaksoista ja kausista, jotta voisin taas nauttia... tai kauhistua sarjasta. Kieltämättä pelottava ajatus on kulkenut takaraivossani että "Onkohan sarja sittenkään niin hyvä kuin muistin? Olenko vain kasvanut jo ulos siitä? Kyllä sen pitäisi olla erinomainen, mutta entä jos oma vanhenemiseni tai jokin nykyisestä tv-tarjonnasta on pilannut minulta sen?".

Se selviää vain yhdellä tavalla. Matka on pitkä, seitsemän kautta ja 144 jaksoa. Lähtökohta sarjan katsomiseen tuntuu myös oudolla tavalla haikealta ja surulliselta. En tiedä miksi. Ehkä se tuo liikaa muistoja menneisyydestä muistuttamaan kaikesta mikä omassa elämässä on jo ohi tai mennyt pieleen... Kuka tietää. Noniin, eiköhän keskitytän itse sarjaan. Here it goes.

Tulin Buffyn seuraan nähtyäni sitä Sub tvllä 2000-luvun alussa. Irrallisia jaksoja tai jos niitäkään kokonaan. Olin toki tiennyt sarjan jo ysärin lopusta. Se oli niitä "tyhmiä teinikauhu sarjoja" missä on blondi tyttö hautausmaalla, tyhmällä nimellä ja vetää vampyyreitä turpaan. Sarjakuviakin siitä oli. Näin mainoskuvia hahmoista lehdissä. Mikään ei kuitenkaan saanut huomiotani. Sub tvllä näkemäni jaksot vaikuttivat kuitenkin hieman erilaiselta mitä olin käsittänyt sarjasta. Huumori oli hauskaa, juonet kiinnostavia ja hahmot sympaattisia. Ehkä minulta oli vain jotain jäänyt tajuamatta.
Muistan kun päätin tehdä päätöksen ja ostin ykköskauden dvd boxin. Se oli kolme levyä ja 50€. Siihen aikaan tv sarjat maksoivat naurettavuuksia. Ykköskausi oli kuitenkin vain yhden boxin pituinen, toisin kuin myöhemmät kahdelle boxille jaetut kaudet, joten ostin ja tutustuin sarjaan. Ja takaisin ei olla tultu.

Turhauttavan hitaan "You are the chosen one, Buffy!" -aloituksen sijasta, sarja aloittaa samantien kun Buffymme on jo Slayer, vampyyrien metsästäjä. Ollut sitä jo vuoden verran. Hän muuttaa uudelle paikkakunnalle, yrittäen elää tavallisen lukiolaistytön elämää ja kaikki tulee menemään seuraavan 7 vuoden aikana hienosti. Kukaan ei kuole, muutu lesboksi, herää eloon ruumisarkussa, rakastu vampyriin tai missään nimessä tee outoa loksutusääntä kielellään.

Buffy Summers ja kauden pääpaha The Master.

Toisin kuin kaikilla myöhemmillä kausilla, ykköskausi on 22 jakson sijasta vain 12 jaksoa pitkä. Käsittääkseni siksi että Buffy oli peruutetun sarjan tilalle päässyt sarja ja tv kanava antoi jaksomäärälle enää peruutetun sarjan jäljellä olevien jaksojen määrän. Mutta mikäs sen parempaa. Pienempää ja tiivistettyä. Aina parempi näin. Outoa kyllä ykköskausi oli huomattavasti Parempi kuin muistin tai ennakkoasenteeni lupaili. Se oli yllättävän tasokas, vaikkakin se edusti juuri sellaista "Teinien hömppäkauhulukiosarjaa" mitä monet olettavat loppusarjankin olevan.
16v Buffy Summers on muuttanut Sunnydalen pikkukaupunkiin Californiassa ja yrittää aloittaa uuden elämän uudessa ympäristössä, poltettuaan vanhan koulunsa liikuntasalin maantasalle siellä olleiden vampyyrien takia. Buffy kun on Slayer, supervoimainen vampyyrien tappaja joita on yksi olemassa kerrallaan. Uusi koti, Sunnydale on kuitenkin nimestään huolimatta kaikkea muuta. Se on pahuuden keskittymä, vampyyrien ja demonien pitopaikka missä paikallisessa lukiossa kuolee yhdellä tuotantokaudella enemmän porukkaa kuin monissa elokuvissa yhteensä.

Tiivistettynä ykköskausi Buffysta vasta lämmittelee ja etsii suuntaansa. Se on voimakkailla kauhuelementeillä varustettu nuorten elämää kuvaava ihmissuhdesarja, nokkelan nerokkaalla dialogilla ja erinomaisella huumorilla. Erityisesti hahmojen sanailussa on suorastaan runollisuutta. Nykypäivän katsojat kutsuvat tätä käsittääkseni "Marvel/Avenger-dialogiksi". Joss Whedon kun on kaiken takana. Mutta toisin kuin nykypäivän sarjat ja elokuvat jotka väkinäisesti yrittävät saada "Avengers"-dialogia teoksiinsa, Buffyssä ei ole minkäänlaista tunnetta väkinäisyydettä ja pääleliimaamisesta. Se on luonnollinen osa maailmaa, hahmoja ja sarjaa kuin mikä tahansa muukin elementti.
Ykköskaudella jaksorakenne perustuu enemmän tai vähemmän "viikon hirviö"-rakenteeseen jonka ohella käsitellään hahmojen sen hetkisiä ihmissuhteita ja murheita. Hirviöopettaja jahtaa poikaoppilaita, näkymätön tyttö havittelee kostoa, unien painajaiset ottavat vallan. Taustalla pyörii isompi tarinakaari maanpäälle palaavasta Vampyyrikuningas Masterista joka laskee luolassaan kauden jäljellä olevia jaksoja omaan paluuteensa maan päälle.


Ihan heti alkuun haluan mainita sarjamme keskeisimmät hahmot. Sarja kun on erinomaisesti kirjoitettu ja kuten jo sanoin, dialogi on paikoitellen todella, todella näppärää ja kekselliästä. Ja tämä on vasta ykköskausi. Keskeisten roolien näyttelijät ovat myös erinomaisia. Kirkkaimpana tähtenä Buffy Sarah Michelle Gellarina. Eiku, toisinpäin. Gellar saa täydellisesti tiivistettyä Buffyssaan teiniyden maailmanloppuongelmat, pikkutyttömäisyyden ja rautaisen kovan ja itsepäisen soturinaisen. Aina kun vähänkään alkaa epäilyttää että Gellar on vain nätti blondi teinisarjan pääosassa, niin neito tekee jotain nokkelaa ja hienovaraista ja vetäisee maton jalkojeni alta samantien. Pelkästään jo Gellarin moniulotteisella roolisuorituksella tämä sarja kantaisi vaikka tukijoukot eivät olisikaan yhtä loistavia kuin ovat.
Anthony Steward Headin Rupert Giles on Buffy Valvoja ja isähahmo. Mies on Gellarin ohella sarjan paras ja sanoisin että neitoakin parempi näytelijä. Mies osaa tehdä pienieleisiä eleitä ja rakentaa hahmoaan hienovaraisesti. Giles on rakastettava viisas opettajahahmo jonka kohtalo tuntuu vain liian usein harmillisesti olevan se joka pitää lyödä tajuttomaksi jotta pahikset voisivat edetä suunnitelmissaan.
Nicholas Brendonin Xander on klovni, mutta Brendon on todella hyvä ja ennenkaikkea luonnollinen näyttelijä. Hän voi helposti hypätä goofy-Xanderista vakavaksi ja masentuneeksi surkimukseksi. Harmi vain että tekijät ehkä vähän liiankin usein luottavat lähinnä Xanderin klovnimaisuuteen, sillä hahmossa on niin paljon tarjottavaa aina kun on aika siirtyä vakavuuden puolelle. Mies tekee varsinkin Xanderiin keskittyvässä The Pack-jaksossa suorastaan erinomaista työtä antaessaan täysin erilaisen versio hahmostaan.
Vaikka Alysson Hanniganin Willow onkin myöhemmillä kausilla suurin suosikkini sarjan hahmoista ja oudolla tavalla se hahmo johon eniten itse samaistun, on hahmo vielä ykköskaudella hieman liikaa taustalle jäävä ja Hannigankaan ei tunnu aina olevan terässään. Varsinkaan kauden alkupuolella. Hän alkaa kuitenkin terästäytyä noin puolivälin paikkeilla ja kauden loppupuolella Willow tarjoilee jo hyviä hetkiä.
Eikä unohdeta Cordeliaa, koulun prinsessadiivaa, joka vielä ykköskaudella jää soittamaan toista viulua muiden seikkailessa. Charisma Carpenter on erinomainen roolissaan ja onnistuu yllättämään moneen otteeseen hahmollaan jolla ei pitäisi olla mitään mielenkiintoista tarjottavaa. Cordelia kun on päällisin puolin niin ylimääräinen hahmo jonka esiintyminen alkuteksteissäkin tuntuu oudolta. Mutta kauden edetessä hahmosta alkaa paljastua pieniä uusia puolia. Varsinkin toiseksi viimeisessä jaksossa kun koulun suosikkityttö yllättäen paljastaakin olevansa todella yksinäinen ja avuton kaikkien sokeasti ympärillään läähättävien kaveriensa lähisyydessä.
Synkkis-Angel on hahmokaartin kaksipuolisin hahmo. Vielä ensimmäisellä puoliskolla kautta hahmo ei vakuuta tippaakaan. David Boreanaz vain vääntyilee ja kääntyilee kuin George McFly ja tuntuu siltä että mies on castattu rooliin suoraan kadulta koska hän on hemmetin komea. Jälkimmäisellä puolella kautta hahmo kuitenkin alkaa paljastaa uusia puolia itsestään ja myös Boreanaz alkaa saada hahmoaan toimimaan.
Kauden pääpahiksena toimiva Master on varsin hyvä ja kuuluu myös sarjan parempiin pääpahiksiin. Hahmo on erinomainen aloituspääpaha nuorelle Buffylle, mutta hahmoa ei kuitenkaan käytetä kunnolla hyväksi, mikä jää pahasti harmittamaan. Hahmo tulee mukaan jo ykkösjaksossa ja hengailee siitä eteenpäin kauden loppuun kunnes pääsee vapaaksi. Tämä on todella sääli sillä roolissa oleva Mark Metcalf on todella erinomainen roolissaan ja miehellä olisi niin paljon enemmän tarjottavaa rooliinsa.
Sivuosissa nähdään monia erinomaisia näyttelijöitä kuten aina loistava Armin Shimerman rehtori Schhynerinä, ihastuttava Clea Duvall näkymättömänä tyttönä, Julie Benz Masterin oikeana kätenä ja Brian Thompson Masterin edellisenä oikeana kätenä, edellisen oikean käden jälkeen...

Xander (Nicholas Brendon), Buffy (Sarah Michelle Gellar),
Willow (Alyson Hannigan) ja Giles (Anthony Head)

Kauden alkupuoli on selkeästi heikompi kuin jälkimmäinen puolisko. Aloitusjakso Welcome to Hellmouth on varsin hyvin käsikirjoitettu mutta ei ihan toteutukseltaan pääse samalle tasolle tekstin kanssa. Aloitusjakson kakkososa The Harvest kärsii tyhjäkäynnistä ja tuntuu lähinnä odottelevan että päästään loppufinaaliin. Witch on ensimmäinen "arkinen viikon hirviöjakso". Ihan kiva mutta ei mitään sen ihmeellisempää. Samaa voi sanoa nelosjakso Teacher's Petistä. Ihan kivoja mutta ei sen enempää. Never kill a boy on the First date on ensimmäinen isompaa juonikuviota pohjustava ja tarjoaa varsin hyvän juonellisen hämäyksen katsojille tekevä jakso. Ensimmäinen oikeasti vaikuttava jakso on hyenajakso The Pack joka kaikkia aikaisempia jaksoja tunnelmallisempi ja jännittävämpi. Outoa kyllä muistin että kyseessä olisi vaan yksi välijaksoista, mutta yllätyin tälläkertaa miten tehokas kyseinen jakso oli. Toivoisin vain että jakso panostaisi enemmän taustajuoneen, sillä nyt se käyttää kaikki voimavarat itse päätapahtumaan ja jättää taustan aika laimeaksi. Erityismaininnan ansaitsee ohjauksen ohella Xanderia näyttelevä Nicholas Brendon joka onnistuu ravistamaan hahmostaan kaiken tutun pois hetkellisesti.
Jaksonsa keskiössä olevan henkilön nimeä kantava Angel on käsittääkseni yksin sarjan katsojakunnan suosikeista. Ymmärrän miksi. Angel saa viimeinkin huomiota ja pohjustusta mutta itselläni tämä jakso on aina lässähtänyt ja pahasti. Darlan hämäysjuoni vapisee heikoilla jäillä ja kaikesta jää aika väkinäinen yritys saada asetelmia kokoon. Buffyn ja ennenkaikkea Angelin osalta tämä on kuitenkin erinomaista katsottavaa. I, Robot... You, Jane -jakso kuuluu luokkaan "typerät jaksot" mutta lähinnä sen kaamean ysärin internetin kuvauksen ja lopun robotin osalta. Jakson idea kirjaan sidotusta demonista joka vahingossa skannataan tietokoneelle ja pääsee vapaaksi internettiin on kuitenkin loistava.
The Puppet Show on varmasti kauden hauskin mutta myös yksi jännittävimmistä jaksoista. Nukkeen sielustaan sidottu demoninmetsästäjä metsästää oppilaita tappavaa demonia samalla kun koulussa on menossa kykyjenesittelyesitys.
Nightmares on varmasti kauden vaikuttavimpia jaksoja. Se on kuin neloskauden finaalijakson kevyempi harjoitteluversio missä tutkitaan päähenkilöidemme pahimpia pelkoja ja niiden aiheuttajia ja ehkäpä kauden paras jakso.
Näkymättömästä tytöstä aka Muumilaakson Ninnistä kertova Out of Mind, Out of Sight on varsin hyvä mutta ei parin edellisen jakson tasolle yltävä jakso. Sen huippuhetki on yllättävä kohtaus kun Cordelia saa lyhyen rehellisen keskusteluhetken Buffyn kanssa ja paljastaa paljon omasta itsestään. Harmi vain ettei jakso ihan jaksa ottaa hyötyä irti mahdollisuuksistaan ja loppukin vähän lässähtää.
Kauden päättävä jakso Prophecy Girl on sarjan luojan Joss Whedonin esikoisohjaus ja siltä myös haiskahtaa. Vähän kömpelö, kikkaileva ja liikoja yrittävä. Jaksossa on paljon hyvää, kuten mielenkiintoista raakaa hahmodraamaa mutta myös oudon kikkailevaa epävarmuutta mikä estää sitä pääsemästä niin laadukkaaksi jaksoksi kuin sillä olisi käsikirjoituksen perusteella mahdollisuudet. Kuitenkin hyvä kauden lopetus.


Pidän valtavasti sarjan ilmeestä. Sarja on ruskean tummahko, tunkkaisen oloinen ja omaa vahvasti varjoihin ja polttavaan auringonvaloon luottavan ilmeen. Sisätiloja ei ole yritetty saada kunnolla valoon vaan sarja uskaltaa luottaa synkempään, tunkkaiseen ilmeeseen.
Vaikka ykköskaudella on suomalainen puvustaja niin pakko kuitenkin antaa hieman piiskaa puvustuksesta. Monet puvut ovat kunnossa mutta varsinkin Buffylla on välillä päällä jotain ihan helvetin outoa mikä vie kaiken huomion. Eikä tämä ole mikään "ysärin erilaisuus" vaan välillä Bufylle ja myös Willowle tungetaan jotain todella outoa niin ulkonäön kuin värinkin osalta päälle. Sarjan miehet onneksi välttävät tämän. Giles, Angel ovat heti täysosumia ja Xanderin päälle voi nyt periaatteessa heittää mitä vain. Olisin kyllä arvostanut jos esimerkiksi Master olisi kauden aikana saanut itselleen tyylikkään nahkatakkinsa eikä automaattisesti vain kantanut sitä yllään.

Musiikki on vähän kaksijakoista. Välillä taustalla soivat yksinkertaisemmat ambient-sävellykset ovat erinomaisia ja sopivat täydellisesti sarjan tunnelmaan. Mutta suurinpiirtein joka kerta kun musiikki yrittää jotain isompaa se alkaa kuulostamaan aika kaamealta, suorastaan amatöörimäiseltä b-musalta. Johtuen luultavasti budjetin rajoittuneisuudesta. Sama koskee myös sarjan tunnussävelmää josta ykköskauden aikana kuullaan ehdottomasti ontoin ja huonoiten nauhoitettu versio. Kappale itsessään on mainio, varsikin kun siihen alkaa tottua, mutta esityksen laatu ei. Se kuulostaa lähinnä jonkun kellariautotallissa lukiobändin soittamalta ja nauhoittamalta esitykseltä.


Minulla on aina ollut tapana sanoa että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka pitävät Buffya parhaimpana asiana ikinä ja niitä jotka eivät ole vielä katsoneet sitä. Näistä ensimmäiseen on vielä ykköskauden jälkeen matkaa, mutta ensimmäiset askeleet ja peruskivet on lyöty paikoilleen.


Buffyn ykköskausi antaa katsojille varsin toimivan sarjan lukionuorten seikkailuista kauhujen maailmassa. Sillä on hieman puuduttavammat osionsa mutta myös varsin tasainen ja hyvä perusmeno alusta loppuun. Kaudella ei ole puhtaasti surkeaa jaksoa, vain muutama keskikastia heikompi jakso joko toteutukseltaan tai juoneltaan. Kaikenkaikkiaan kelpo aloitus, lupaavilla hahmoilla ja hauskalla dialogilla. Mutta tiedän myös että asennettani boostaa reippaasti se että Tiedän mitä on tulossa. Ilman sitä voisin varmasti todeta että "Ihan jees. Ei mitään ihmeellistä. Hyviä juttuja, voisi olla enemmän".

3+ / 5

--------------------------------------------

Haluan vielä tähän loppuun antaa VAROITUKSEN SANAN. En kyllä usko että kukaan tätä arvostelua kuitenkaan lukee, mutta pakko tästä on varoittaa. Ja ottakaa tämä erityisen vakavasti:

 Buffysta on julkaistu nykypäiväisille alustoille "remasteroitu" julkaisu mikä on kuitenkin päin helvettiä tehty. Ja tämä on aikalailla vähättelyä. Kyseessä on monien mielestä luultavasti kaikkien aikojen umpipaskoin remasterointi mistään tv sarjasta ikinä. Minkäänlaista laadunvalvontaa tai alkuperäiselle julkaisulle uskollista versiota ei ole kyseessä. Kuvaa muokattu päin helvettiä. Sarjalta puuttuu synkkyys, tummien varjojen ja synkkien tilojen tilalla on valoisia kuvia. Värimäärittely ja värimaailma on päin helvettiä, automaatinen kohinanpoisto on blurrannut hahmojen ihot muodottomaksi muussiksi ja kuvakokoja on muokattu välillä joko liian isoiksi tai zoomattu aivan naurettavan pieniksi.

Onneksi omistan alkuperäiset julkaisut dvdllä. Tieto näistä remasteroinneista sattuu rinnassani entisestään siksi että katsoin viimevuonna sekä alkuperäisen Star Trekin että Next Generationin kokonaan ja molemmat sarjat olivat saaneet superlaadukkaat remasteroinnit jokaisella osa-alueella.

Ja sitten meillä on... Buffy.   Pythyi.

Toisinsanoen siis: Välttäkää hinnalla millä hyvänsä kaikkia Nykypäivän julkaisukanavilla olevia digitaallisia HD versioita sarjasta. Kyllä, netflixistä löytyvä versio on juuri tämä. Ne ovat remasteroitu automaattivaiheella ilman sarjan tekijöiden valvontaa ja kaikki on päin hemmettiä.

Asiasta pienen videon voi katsoa Täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=oZWNGq70Oyo