BUFFY THE VAMPIRE SLAYER, Season 3 (1998-1999)

Buffy Vampyyrintappaja - Kausi 3

Kausi 3, Jaksoja 22, Tuotantovuosi 1998-1999.
Pääosassa: Sarah Michelle Gellar, Nicholas Brendon, Alyson Hannigan, Charisma Carpenter, Seth Green, Anthony Steward Head, David Boreanaz, Eliza Dushku, Harry Groener, Kristine Sutherland.

Scooby-gang: Cordelia, Buffy, Xander, Oz ja Willow.

Kolmas tuotantokausi alkaa edellisen jäljiltä kun Buffy on lähtenyt Sunnydalesta, pakenee elämää Los Angelesissa ja näkee unia Angelista. Samaan aikaan kun Xander, Willow ja kumppanit yrittävät pitää Sunnydalen vampyyrikantaa kurissa.

Olisin kyllä ottanut kauden lähtöasetelmaa vielä yhden tai kahden jakson verran lisää. Turhan nopeasti palataan samantien perusasetelmiin eikä hyvää mahdollisuutta hieman syvemmästä hahmojen tutkimisestä uusissa ympäristöissä ja tilanteissa käytetä hyödyksi.

Faith (Eliza Dushku)

Onneksi kausi ei aikaile tapahtumien liikkeelle pistämisellä sen enempää. Uusi toinen Slayer, Faith "The Dark Slayer"- kuten suuri englanninkielen professori Andrew seiskakaudella sen ilmaisee- hyppää mukaan jo heti kolmoisjaksossa. Yllättävää kyllä hahmoa takaa ajanut Kakiston tapetaan jo samantien pois alta ja Faithin heikkoudet tungetaan katsojille heti päin naamaa. Outoa, kun luulisi että tekijät tarttuisivat johonkin näistä jo tarjotuista juonikuvioista ja käyttäisi niitä hyväksi. Mutta ei. Hengiltä vaan ja eteenpäin. Tämä turhauttaa.
Faith ansaitsisi edes yhden oman, häneen keskittyvän jakson ja Kakistoksen kohtaamisen vasta myöhempänä. Eliza Dushku Faithin roolissa on onneksi erinomainen roolitus. Tyttö tekee hahmosta juuri täydellisesti itsepäisen, mutta henkisesti epävakaan ja eksyksissä olevan olennon joka kamppailee hyvän ja pahan välimaastossa helppojen ja vaikeiden ratkaisuiden keskellä.


Pääjoukkosta huonoimmaksi laittaa Oz joka roikkuu mukana sarjassa kohtauksen siellä, kohtauksen täällä, vaikka hahmolta odottaisi paljon enemmän kun kerran on mukana alkuteksteissäkin. Tekijöillä ei vain ole yksinkertaisesti mitään tarjottavaa hahmolle. Hän on pelkkä tukihahmo silloin kun tekijät muistavat että hahmo on olemassa. Omasta puolestani Faith olisi voinut korvata Ozin alkuintron hahmoesittelyissä. Voisin valita randomisti minkä tahansa jakson missä Faith on mukana ja naisella olisi jaksossa enemmän ruutuaikaa kuin Ozilla koko tuotantokauden aikana yhteensä. En yhtään ihmettele että Seth Green päätti lähteä sarjasta seuraavan kauden alkupuolella.

Onneksi Angelin kohdalla ollaan osattu tarttua mahdollisuuksiin paremmin. Kauden alkupuolella homma ei vielä kuitenkaan vakuuta. Kyllä, hahmo on kuollut, mutta hahmo roikkuu mukana unissa lähinnä siksi että David Boreanazilla on sopimus sarjasta ja esiintyy introssa ja tulee mukaan tapahtumiin myöhemmin. Olisin käyttänyt ajan paljon tehokkaammin hyödyksi. Angel olisi voinut esiintyä Buffyn unissa enemmän painajaismaisempana hahmona, koska Buffyn suhde Angeliin on kakkoskauden tapahtumien jälkeen niin pielessä kuin olla ja voi. Mutta hahmo roikkuu nyt kokoajan mukana vain unipoikaystävänä.
Buffy "tapailee" kauden alussa Scott nimisen pojun kanssa ja rehellisesti sanottuna laskin päässäni vain sekuntteja että mokomasta peukaloisesta päästiin eroon.
Angelin paluu tuntuu aluksi lähinnä hieman taakalta. Hahmosta olisi ehkä pitänyt vain rohkeasti päästä eroon kakkoskauden finaalin jälkeen -the end, mutta pikkuhiljaa Angelin paluu alkaa istua tapahtumiin paremmin. Pakko myös sanoa että Boreanaz on parantanut näyttelemistään kausi kaudelta. Kolmoskaudella mies on erinomainen Angelina. Varsinkin kun hahmo on aika sekaisin paluustaan ja alkaa tämän jälkeen kasvaa ja löytää erinomaisen tasapainon kuolemanvakavan synkistelyn, huumorin ja kaksimielisyyden keskellä.
Luojan kiitos myös että tekijät ovat ymmärtäneet että Angelin ja Buffyn juttu on saapunut päätökseensä ja hommaa ei voi enää jatkaa oikein mitenkään järkevästi. Vaikka kaksikon parisuhde onkin nyt varsin kypsä ja aikuinen, niin Kolmas tuotantokausi onkin ennenkaikkea kaksikon suhteen epilogi eikä edes yritä enää naittaa kaksikkoa takaisin yhteen. Täytyy ihan erikseen ylistää tekijöitä tämän asian aikuismaisesta käsittelystä kauden lopussa. Yllätyin miten perhanan surulliseksi tulin Angelin kävellessä lopussa pois sarjasta ja Buffyn elämästä. Hahmo oli juuri kauden loppupuolen aikana kasvanut vihdoinkin omaksi vahvaksi ja itsenäiseksi hahmokseen.

Kausi alkaa nopeasti rikkoa myös muita tuttuja romansseja. Valitettavasti. Willown ja Xanderin suhdekuvio on tuskastuttavaa katsottavaa ja toivoisin ettei sitä olisi, mutta se tuntuu kuitenkin koomisuudestaan huolimatta varsin vakuuttavalta ja tavallaan sarja on koko tämänastisen olemassaolonsa ajan vain odottanut sen tapahtumista. Juonikuvio tuntuu kuitenkin olevan olemassa lähinnä siksi että aikaisemmat suhteet voidaan rikkoa, kun kaikki on alkanut menemään niin sulavasti hahmojen osalta.
Buffyn äiti Joyce on kauden aikana vähän isommassa roolissa kun tämä on viimeinkin saanut tietää tyttärensä salaisuudet ja kohtelee tätä kuin paraati-äiti kaapista tullutta lastaan. Joyce tarjoaakin monta hupaista hetkeä kauden aikana ilmaistessaan ihmettelyä Buffyn ja kumppaneiden kommelluksista.

Willown noitavoimat kasvavat...

Willow alkaa todellakin puhjeta kukkaansa viimeistään nyt kolmoskauden aikana. Tyttö on jo nyt kehittynyt hulluna verrattuna ykköskauden alkuun. Hahmo ottaa ensimmäisiä askeleita noituudessa ja alkanut muuttua hahmona pikkutytöstä nuoreksi naiseksi. Alysson Hannigan loistaa läpi kauden monipuolisessa roolissaan.

Pakkoa antaa myös samaa ylistystä Sarah Michelle Gellarille. Gellari ei vain tunnu saavan samaa arvostusta kun ihmiset tuntuvat näkevän hänet vain nättinä blondina pimuna ja itsekkin tunnun vahingossa unohtavan huomioida häntä tarpeeksi. Gellar kantaa koko showta upeasti harteillaan ja tasapainottelee yhtä hienosti Buffyn roolissa kuin Hannigan omassaan. Joskus ihan unohdan tajuta miten paljon Gellar oikeasti tuo rooliinsa ja miten paljon hän vaikuttaa muidenkin hahmoihin omalla suorituksellaan.

Ja sitten päästään Pormestariin. Kauden pääpahaan, kaupungin yli satavuotiaaseen salaperäiseen perustajaan. Ja tästä alkaa myös koko sarjan suurimmat lässähtämiset: Oudot, heikot ja lässyttävän hassut pääpahat. Pormestarissa on ennenkaikkea se turhauttava puoli että hahmo on aivan mielettömän potenttiaallinen pääpaha. Sunnydalen kaupunkia jo sen perustamisesta saakka pormestarioinut pormestari on nerokas idea ja selittää paljon miksi kaupungissa oudot ilmiöt pysyvät niin hyvis hys hys-osastolla ja tekijät onnistuvat kuin huomaamatta kertomaan kaupungin historiaakin taustalla. Valitettavasti vain hahmon ulkoinen toteutus jättää niin paljon toivomisen varaan. Pidän valtavasti hahmoa näyttelevästä Harry Groeneristä mutta toivoisin että näyttelijää olisi ohjattu näyttelemään hahmoa kylmemmin, vakavemmin ja ennenkaikkea tosissaan. Pieni hassuttelu ja lempeily yllättäen ei ole pahaa, mutta jatkuva hihhulihei-meno antaa vaan niin ristiriitaisen fiiliksen hahmosta. En pysty ymmärtämään kuka oikeasti on ajatellut että koominen hassutteluhahmo on hyvä idea pääpahaksi. Varsinkin kun hahmo itsessään ei tunnu kovin vaaralliselta. Hahmo on parhaimmillaan juuri silloin kun tämä yllättäen vakavoituu ja alkaakin puhumaan tai käyttäytymään todella inhimillisellä tasolla, kuten puhuessaan Buffyn ja Angelin tuhoontuomitusta suhteesta tai kun mies raivostuu Faithin jouduttua koomaan. Pormestarin hahmo olisi ehdottomasti pitänyt esittää sarjassa vakavempana hahmona joka Faithin ansiosta alkaa pehmenemään isälliseksi olennoksi, eikä toisinpäin.

Kausi itsessään on aikalailla kakkoskauden sisarteos. Sillä on sama rakenne, sama rytmi ja kevennysjaksotkin tuntuvat menevän aikalailla samoihin paikkoihin kuin edelliskaudellakin. Fokus pysyy kuitenkin kieltämättä paremmin itse pääasiassa, eli Buffyn ja Angelin väleissä sekä Pormestarin suunnitelmissa. Oikeasti huonoja jaksoa löytyy vain yksi tai kaksi ja muuten kaikki on enemmän tai vähemmän kasassa. Alkupuolelta löytyy toki enemmän täytejaksoja mutta onneksi tekijät osaavat käyttää nekin hyväksi sentään hahmojenkehityksessä.
Keskeisimmät kohokohdat voisin käydä erikseen läpi. Anne on varsin hyvä aloitus vaikka meno olisi voinut jatkua samana vielä edes yhden jakson verran. Kolmoisjakso Faith, Hope & Trick esittelee meille varsin vakuuttavasti Faithin vaikka turhaa kiirettä pitääkin.

Buffy uuden etsivätiiminsä kanssa.

Bad Candyssa Gilesin nuoruudenbestis Ethan Rayne palaa taas sekoittamaan arkea ja Buffy joutuu muodostamaan etsivätiimin kaveriensa sijasta teiniäidistään, kapina-Gilesistä ja villistä rehtori Snydersistä.
Kauden kohokohtia on ehdottomasti Lover's Walk jossa kaikkien suosikki Spike palaa lyhyesti Sunnydaleen, potkimaan kaikkiin hahmoihin hieman totuuksia elämästä ja antamaan ensimmäiset varoituksen Buffyn ja Angelin tuhoontuomitusta suhteesta. The Wish jossa näytetään klassinen "what if"-skenaario siitä jos Buffy ei olisi koskaan saapunut Sunnydaleen. Kaikki on ylösalaisin ja kaikki sankarit tottakai tapetaan brutaalisti. Mutta vaikka jakso on pirun kiinnostava ja ottaa irti mahdollisuuksistaan niin silti tuntuu että jakso olisi voinut vielä huomattavasti enemmän revitellä mahdollisuuksillaan. Ja olla kenties jopa kaksiosainen, sillä nyt jakso lopussa lässähtää aika tusinapieruloppufinaliinsa ja pääpaha Masterin tehdasjuoni on typerää tavaraa. Ihan kuin käsikirjoittajat olisivat taas kerran nopeasti vain hutaisseet takapuolestaan jonkun helpon taustaselityksen tapahtumille. Huoh. Jakso kuitenkin myös esittelee meille yhden uuden ja kohtapuolin pysyvän hahmon, Anyan.
Joulujakso Amends on outo jakso. Angeliin ja tämän paluun syihin keskittyvä jakso yrittää paljon mutta ei vain tunnu onnistuvan kovinkaan hyvin. Whedonin ohjaama mutta harvinaisen epäselvä monelta osin. Jokakerta jakson nähtyäni alan miettimään mikä oli jakson pointti ja jos se oli se mitä luulin sen olevan niin selvisikö minulle yhtään mitään? Jakso kuitenkin esittelee meille muinaisen pahuuden The Firstin joka on tottakai päätöskauden iso paha. Helpless on kiinnostava jakso jossa keskitytään voimansa menettävään Buffyyn. Samalla jakso kertoo yllättävän paljon Gilesin edustamista Valvojista ja näiden aika typerällä tasolla liikkuvista vampyyrintappajien testeistä. Bad Girlsissä ja sitä seuraavassa Concequencessa Buffy kokeilee hetken Faithin menossa. Juhlat on kuitenkin nopeasti ohi kun Fathin vastuuton meno johtaa viattomien kuolemaan ja poliisiauton kyytiin.

Willow & VampWillow (Doppelgangland)

 Lovers Walkin ohella kauden parhaimmistoon kuuluu Doppelgangland missä aikaisemmasta The Wish-jaksosta tuttu vaihtoehtoaikajanan vampyyriWillow päätyy meidän Sunnydaleemme. Todella hauska, koskettava ja kiehtova jakso. Tuplaroolin tekevä Allyson Hannigan loistaa jaksossa kahtena eri Willowna. Kauden ehkä hauskimmasta jaksoideasta vastaa Earshot jossa Buffy saa kyvyn lukea ihmisten ajatuksia. Yllättävää kyllä jakso ei revittelekkään komedian mahdollisuuksillaan vaan työntää ne aika nopeasti sivuun ja näyttääkin jutun synkemmän puolen. Jaksolla on ehdottomasti yksi hauskimmista lopetuskuvista koko sarjassa.
Yllättävää kyllä kauden suosikkijaksokseni nousi kolmanneksi viimeinen jakso The Prom joka nimensä mukaisesti keskittyy Lukion tanssiaisiin. Jaksossa viimeistellään hahmojen suhteita ja koko sarjan perusasetelmaa. Cordelia ja Xander saavat todella tyydyttävän lopun juonikuviolleen. Kun taas Angel ja Buffy sydäntäriipivän tuskaisen lopun. Fiksusti tekijät ovat keskittyneet täysin jakson hahmoihin ja heidän kuvioihinsa ja hirviöjuoni pidetään kuin vitsinä taustalla. The Prom myös kuiskii korviini muistutusta siitä miksi rakastan Buffya(sarjaa siis) niin paljon. Varsinkin loppukohtaus on upea kun kaunis Wild Horses soi taustalla ja Angel saapuu viettämään viimeistä yhteistä iltaa Buffyn kanssa. Muutenkin on pakko sanoa että olen pitänyt Angelista valtavasti tämän kauden aikana. Hahmon on kasvanut omaksi hahmokseen. Tämä olisi voinut olla hyvin kauden päätösjakso ja se olisi jättänyt täydellisen lopetuksen fiiliksen.
Kauden päättää Joss Whedonin kirjoittama ja ohjaama kaksiosainen Graduation Day. Jakson "tappajan veren juonti pelastaa myrkyltä"-sivujuoni on kuitenkin todella typerää ja ala-arvoista käsikirjoittamista Whedonilta. Buffylla ja Faithilla on sentään komea one on one taistelu, Pormestarin hahmoa aletaan viimeinkin boostata loppufinaalia varten ja kaikessa on kiehtova lopullisen päätöksen fiilis. Toivoisin vain että päätösjakso keskittyisi vähemmän kikkailuun ja noloon "oppilaat yhdessä pahaa vastaan" loppuhuipennukseen ja pelaisi pienemmin suuren finaalin koittaessa. Sarjan alkuperäisen asetelman päättävä kolmas tuotankokausi päättyy kuitenkin haikean kauniisti lopussa ja saa yllättävän liikuttuneeksi.

Kauden huonoimman jakson kyseenalaisen kunnian saa The Zeppo, jossa on hemmetin hauska idea: Kaikkien aikojen kauhistuttavin maailmanloppu uhkaa ja sankarimme joutuvat eeppisimpään taisteluunsa -mutta tapahtumia seurataankin Xanderin näkökulmasta joka puuhaa ihan jotain muuta. Hauska idea mutta jakson juttu ei vaan lähde lentoon ja Xanderin ja Faithin pikapanoa lukuunottamatta oikein mikään ei naurata. Pystyin lähinnä kuulemaan käsikirjoittajien työhuoneen naurun, en omaani.

Tappelukohtauksien laatu vain jatkaa paranemistaan. Buffy ei enää potki yksin vampyyreiden takapuolia ja kahden vampyyrintappajan menossa on huimaa vauhtia. Ihmisiä ja ei-ihmisiä isketään päin seiniä ja huonekaluja. Turpaan annetaan ja turpaan saadaan ja pakko sanoa että aika monet nykyaikaiset elokuvatkin jäävät kakkoseksi Buffyn fyysisen actionin rinnalla. Ennen vain osattiin paremmin.

Tietokonefektit ovat saaneet huomattavaa panostusta kolmoskaudella. Enää ei vampyyrien tomutus ole sitä että vaarna sydämmeen-iskun jälkeen hahmo muuttuu harmaaksi ja tuhkapilvi puffahtaa, vaan nyt vampyyrit murenevat ihan silmissä. Hahmojen luuranko tulee kuihtuvan ruumiin murentuessa esille ennen lopullista tomuksi muuttumista. Myös vampyyrien kasvomuuttumisen kuvamorfaus on entistä sujuvamman näköistä ja tekijät myös käyttävät sitä nyt enemmän, kun aikaisemmin sellaista näki korkeintaan pari kertaa per kausi. Valitettavasti loppufinaalin käärmedemoni on aika kökön näköinen ilmestys vuoden 1999 tv-sarjabudjetilla.
Niin, ja kuullanhan Kolmoskautena ylivoimaisesti koko sarjan paras tulkinta tunnuskappaleesta. Siinä on viimeinkin kunnon rokkaavaa energiaa ja jokakerta kuuntelin sitä hyvissä fiiliksissä enkä vain odottanut jakson alkamista. Musiikki on muutenkin hyvää läpi kauden mutta oikein mikään kappale ei kakkoskauden kaltaisesti nouse taustamusiikista tälläkertaa esille.

The Dark Slayer

Kolmas tuotantokausi on oikeasti todella hyvä kausi. Mutta se olisi yksityiskohtia hiomalla suorastaan erinomainen. Kauden alkuasetelman parempaa hyväksikäyttöä, Parempi Faithin ja Pormestarin käyttö ja hahmorakentaminen kauden aikana ja tiettyjen todella ärsyttävien mutta potenttiaallisesten asioiden kuten uuden Valvojan Wesleyn hiominen, niin homma olisi siinä. Enkä vain pääse yli siitä että Pormestarin suuri potenttiaallisuus pilataan jo alkumetreillä kun hahmosta tehdään hassutteleva suosikkisetä. Valitettavasti näiden ongelmien kanssa kausi ei pääse potkimaan kakkoskautta takapuoleen vaan jää hieman ikävästi vain samalle tasolle. Hyvää mutta ei erinomaista ja se on sääli, sillä erinomaisuus on lähellä, todella lähellä.

Pakko myös sanoa että kolmoskauden aikana Lukion alkaa lopultakin tuntumaan loppuun kulutetulta ympäristöltä ja seuraavan kauden maisemanvaihdos tulee juuri oikeaan aikaan.

Sarja on parhaimmillaan juuri silloin kun se keskittyy hahmojen väliseen draamaan ja unohtaa hössöttelyt. Jännää miten Buffya pidetään sarjana todella keveänä ja hauskana hassutteluna, mutta komedian alla sarjassa on pirun synkkä ja haikea pohjavire ja kaikki hahmot tuntuvat vaan kärsivän ja kärsivän. Elämä on perseestä ja kaikki on vaikeaa. Ja siis jo tässä vaiheessa -ennenkuin vitos ja kutoskausi tekevät siitä pääjuttunsa.

4/5